Kauneus

Mikä on kaunista? Mikä ei? Mitä kauneuteen kuuluu?
Täyttä sontaa jos joku väittää, ettei välitä ulkonäöstä. Totta kai välitetään ulkonäöstä. Kuka haluaisi ruman kumppanin itselleen? Kuka haluaa näyttää rumalta?

Kiitos ripsistä Inka

Viime kisojen jälkeen seuraavalla viikolla oli lapseni vanhempainilta eskarissa. En tuntenut itseäni ihan samanlaiseksi kun muut äidit. Tiedätte mikä on suomalainen normaali äiti... Saatte heti jonkunmoisen mielikuvan itsellenne (jokaisella voi mielikuva hiukan vaihdella asiasta). Sitten kuvitelkaa minut siihen porukkaan mukaan. Minulla oli kisavärillä peitetty iho eli melko tumma. Väri on kutakuinkin 10x ruskeampi kun ikinä itse ruskettuisin auringossa. Siihen päälle vielä tekoripset, jotka oltiin tehty hyvin näyttäviksi. Niin pitkät kynnet etten voinut edes kännykkää käyttää ilman kirosanoja ja kaiken kruunasi hiukan lihaksikkaampi ulkomuoto. Näytin ehkä enemmän yläasteelta päässeeltä kun lähemmäksi kolmekymppiseltä. Eri tilanteessa olisin tuntenut itseni varmasti kauniiksi mutta siinä hetkessä en kuulunut vain joukkoon. Olin outo vaikka muutamaa päivää aikaisemmin olin kaunis. Mietin myös, että kiusataankohan lastani ulkomuotoni takia. Mitä muut vanhemmat ajattelee? Kun jalostin asiaa päässäni hiukan pidemmälle niin tajusin. MITÄ SITTEN!?!

Kiitos Upean olon keskus

Kiitos Emmi meikistä ja hiuksista! Olin niin upea!

Lapseni osaa kertoa harrastuksestani vähintään yhtä hyvin kun minä itse. Lapset ovat suvaitsevaisempia kun me aikuiset. Lapsi alkaa ajattelemaan erilaisuutta vasta siinä vaiheessa kun sille annetaan aihetta. Jos aikuiset kauhistelevat kotona että voi kamala miltä sen tytön äiti näytti, niin siinähän ne petaa lapselleen uutta ajattelutapaa...

Normi äiti.... En tunnista edes itseäni tästä kuvasta...

Voiko joku tuomita toisen ulkonäön perusteella? Olenko hyvä äiti vai en? Mitä olen ajatellut lavalla ollessani? Ketä etsin katsomosta?

Nyt kisoista on kulunut jo hetki ja minut nähdään melkeimpä joka aamu vain lenkkivaatteissa koiran kanssa tarhalla. Ilman meikkiä. Nyt minulle on sanottu jo useasti että näytän niin reippaalta joka aamu ja pääsisipä itsekkin lenkille aamuisin. Nyt minut on varmaan merkattu jo ihan äiti hahmoksi vaikkakin erilaiseksi. Urheilevaksi. lapset jotka kyläilevät meillä kysyy välillä että miksi sinun äiti syö eriruokaa kun me? Ja ennen kun kerkeen suuni avata, niin tyttö on kertonut että se on dietillä vielä hetken ja se menee kisoihin ja sitten se syö taas normaalisti. Ja keskustelu jää siihen. Tai sitten saan kertoa mitkä kisat on kyseessä ja kun lapsi ei tajua niin se vaihtaa puheen aihetta.

Olen hyväksynyt olevani erilainen. Olen hyväksynyt sen että kaikki eivät pidä minusta, ulkomuodostani, lihaksista... Ei tarvitsekkaan! En minäkään pidä kaikesta. Olen kuitenkin ylpeä siitä mitä olen itse rakentanut. Kehoni, mieleni... Minut itseni! Olen rakentanut itseni! Teen töitä päivittäin itseni eteen, oman mieleni eteen ja tulevaisuuteni eteen. Teen töitä muiden hyvinvoinnin eteen. En haluaisi että jokainen näyttäisi samalta. En ihannoi täydellisyyttä, koska sitä ei ole. Ihannoin rentoa elämää, rentoa otetta elämään ja suvaitsevaisuutta. (Alkaa kuulostamaan hipiltä...) Luulen että jätän tekstin tähän. Pää pointti oli kuitenkin se että hyväksy itsesi. Äläkä anna itse lapselle aihetta kiusata ulkonäöstä muita.

-Niina-

@ptniinanevalainen