maanantai 26. maaliskuuta 2018

Mielikuva ja olettamukset

Oletko koskaam miettinyt mitä löytyy ulkokuoren alta? Luuletko tuntevasi jonkun ja se paljastuu joksikin muuksi? Minulle on käynyt näin!



Aloin miettimään asiaa, kun ihmiset pitävät minua tai muita media persoonia jotenkin super ihmisinä. Meillä ei ole mitää paheita tai elämämme olisi, jotenkin helppoa tai ainakin helpompaa kuin muilla. Ruohohan on aina vihreämpää aidan toisella puolella, vai onko?

Uskon, että jokaisella on omat luurangot kaapissa. Hienon talon rouvaa voidaan kulissien takana pahoinpidellä tai naapuri voi olla alkoholisti, mistä me emme tiedä mitään. Mies jonka näen kävelevän joka aamu resuisen näköisenä koiran kanssa lenkillä, voi olla entinen lottovoittaja. SM-tason urheilija voi olla narsisti ja aivan kamala läheisilleen. Guessin laukkua kantava nuori tyttö, voi olla korviaan myöten rahavaikeuksissa ja pian koditon. Äiti joka hymyilee kaupan kassalla voi olla yksinhuoltaja, joka purskahtaa itkuun heti päästyään autoon, ihan vain väsymyksestä ja yksinäisyydestä.  Se kauniilta näyttävä, aina upeasti pukeutunut naapurin rouva, voi olla anoreksian kourissa ja menee terapiaan jokapäivä töiden sijaan. Tai se ylipanoinen uimahallissa moikkaava nainen, on juuri menettänyt perheensä autokolarissa ja on päättänyt itse selviytyä elämästä ja yrittää laihduttaa.

Minua ärsyttää olettamukset. Et voi olettaa minun elävän pumpuli maailmassa ilman murheita. Minä en ole saanut mitään kultatarjottamille, enkä usko, että niin on käynyt monelle muullekkaan. Kuulen mielelläni ihmisten tarinoita, miten johonkin tilanteeseen ollaan päädytty. Pidän tarinoista ja varsinkin niistä selviytymistarinoista.  Asiat ei ole useinkaan ihan mustavalkoisia, mutta huomaan monen ajattelen liian usein niiden olevan.

Jos haukut jonkun ulkomuotoa tai ajatusta, mieti hetki tiedätkö asiasta tarpeeksi, jotta sinun kannattaa ilmaista mielipiteesi. Pahennatko toisen oloa avaamalla suusi? Onko se tarpeellista? Somessa törmää usein "aikuisiin" jotka käyttäytyvät kuin pahamaineiset teinit tai oikeastaan uhmaikäiset. Jos teet videolla hauiskääntöä, niin eiköhän joku Mörssäripena se sieltä möngerrä kertomaan parempaa tapaa hoitaa asiat. Aina löytyy joku joka osaa omasta mielestään homman parhaiten. Mutta hän ei varmasti ajattele asiaa siltä kantilta, että ehkä hauiskäännön kulmaan voi olla syy. Ehkä jokin vamma?

Kun jossain ryhmässä kysytään apua ongelmaan. Vastaus on usein "miksi noin tein alumperinkää" tyylinen vastaus. "No, mitäs olit niin tyhmä" Mutta haukkuja ei oikeastaan osaa itse edes auttaa asiaa. En usko, että avun tarvitsija halusi saada tekemisestään kommentteja, vaan apua tilanteen korjaamiseen. Ihmiset katsovat asioita niin eri kantilta. Toiset näkevät vain ongelmia ja toiset ratkaisuja ongelmiin. Miten itse haluat nähdä asiat?

On myös ihmisiä jotka tarkoittavat hyvää, mutta lausahdukset hänen suustaan on kuin huonosta komediasta. Nämä ovan mm. "Etköhän voi lopettaa jo laihduttamisen", "Kyllähän voit aina yhden pullan syödä" ja "ohhoh, hupsista, oletpas kerännyt painoa päällesi" No, ohhoh hupsista, kun suustasi pääsi SAMMAKKO!



Monella ihmisellä olisi tässä kasvun paikka. Itse olen työni puolesta kasvanut ja paljon, mutta lisää on kasvettava, jotta voi oppia uutta. Ulkokuori ja kulissit ovat pystyssä usein vankasti. Eikä välttämättä kaadu helposti. Miten syvemmät kolhut, sitä kovempi kuori. Monesta ihmisestä näkee, että kuoren alla on tyhjää, mutta mistä tyhjyys johtuu? Sitä ei näe läpi.

Älä siis oleta sen vanhuksen joka sinulle juttelee, olevan sairas. Hän voi olla hyvinkin terve, mutta yksinäinen. Älä oleta urheilijan voivan hyvin, hän voi sairastaa tautia, josta sinä et tiedä mitään. Älä oleta naappurin olevan köyhä. Äläkä vähättele vanhempia ihmisiä. Älä oleta, että sometyttö hymyilee aina. Kohtaa ihmiset avoimin mielin ja kuuntele mitä heillä on kerrottavaa.

@ptniinanevalainen
-Niina-


2 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia! Näitä olen itsekin miettinyt. Stereotyyppittelyä ... Suoranaista halua mollata joku tai jokin ja levittää sitä oikeata käsitystään ympärilleen välittämättä siitä, onko siinä edes siteeksi mitään perimmäisenä totuudesta. Lähdenkin tästä aurinkoon kävelylle miettimään lisää. Miten nämä totuudentorvet saataisiin kuriin? Itse jouduin katkaisemaan välit äitiini, jonka kaunaisuus ja ilkeys, pahan puhuminen ja pahan tarkoittaminen menin minulta yli. En jaksanut sitä negatiivisuutta enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Jotkut ihmiset ovat todella negatiivisia ja vie voimavaroja todella paljon muilta ihmisiltä. Se on hyvin raskasta. Negatiivisyys tarttuu helposti myös positiiviseen ihmiseen. Aurinko tekee aina pääkopalle hyvää ja ajatuksetkin jäsentyvät paikoilleen. Hyvää kevään odotusta :)

      Poista

Blogitekstisuositus

Aikuisten kiusaaminen

Sain idean tähän aiheeseen radioosta. En edes muista mistä kanavasta oli kyse, mutta asia on mielestäni hyvinkin tärkeä. Moni kokee kiusaami...