tiistai 19. syyskuuta 2017

Miksi Everest?


Olen pyöritellyt otsikon kysymystä päässäni jo jonkin aikaa. Miksi Everest? Olen aina hakenut elämältä jotain. On hyvin vaikea eritellä mitä se on. En ole tyhmän rohkea, en hae vaarallisuutta.  Ehkä se on enemmän erilaisten kokemusten hakemista ja myös jokseenkin itseni etsimistä. Minusta tuntuu monesti, että olen väärässä paikassa ja en oikein sulaudu mihinkään porukkaan. Viimeksi koin tälläisen tunteen lapsen vanheimpain illassa. Jostain syystä en vain taida olla semmoinen äiti, jota muut äidit olettavat kaikkien olevan. Olenkin kirjoittanut jo aikaisemmin tarinan kun pamahdin vanhempainiltaan ripsienpidennyksillä ja kynsien kanssa, millä en edes kännykkää osannut käyttää ja kaiken lisäksi minulla oli päällä kisarusketus. Wola ja puheenaihe hullusta Nevalaisen mammasta oli valmis! Mutta mitä sitten? Seuraavalla kerralla he varmaan yllättyivät kun posket olivat pyöristyneet ja clamour kaukana, marssiessani hikisenä ilman meikkiä suoraan salilta ihmisten ilmoille. HAH!

Valmis vanhempainiltaan
Rakastan yksin oloa. Ehkä sosialisuus mittari on hetkellisesti täyttynyt, koska viihdyn paremmin kuin hyvin yksin kotona, salilla, lenkillä tai jossain jossa on rauhallista. Ehkä se rauhan hakeminen on vastapainoa kaikelle sille härdellille mitä koen päivittäin ympärilläni. Olen luonteeltani kyllä hyvin sosiaalinen ja nautin myös hetkistä ihmisten kanssa. Saatan tulla huoneeseen ja täyttää puheellani "huudollani" koko huoneen, mutta taas toisinaan pohdin asioita paljon. Pohdin muita ihmisiä, erilaisia tilanteita ja omaa elämää. Everest tuo minulle jokseenkin ristiriitaisia tunteita. Jo matka hirvittää, mutta toisaalta tunnen pienen hyvän tunteen jo pelkästä ajatuksesta seistä hiljaisuudessa tuijottaen mahtavia vuoria.

En ole ihminen joka arvostaa materiaa. Olen ihminen joka arvostaa tilanteita, kohtaamisia, sanoja ja muiden tekemisiä. Olen toki innoissani uusista hienoista housuista tai huonekalusta. Mutta en tarvitse hienoa omakotitaloa löytääkseni onnen. En tiedä mistä kumpuaa ajattelumaailmani hienoista-upeista rahalla rakennetuista taloista. Mietin nimittäin usein, että mitä sellaisen talon seinien sisällä tapahtuu. Onko kaikki vain kulissia vai onko siellä oikeasti onnellisia ihmisiä? Ehkä olen kuullut ja nähnyt kaikkea elämässäni, jonka takia kyseenalaistan ja pohdin kaikkea. Tai ehkä en vain ole enää sinisilmäinen.




Mietin jo Thaimaanmatkaa suunnitellessa sitä mitä haluan matkalta kokea. Mietin budjettia ja samalla mietin vain sitä, että kumpa vain saisin kokea sen lämmön, rauhan, oman perheen yhdessä ja hiekarannan. Saisin kokea sen vapauden tunteen toisella puolella maailmaa. Voisin istua rannalla myöhään iltaan ja herätä aamulla kun siltä tuntuu. Kaiken sen sain kokea kesällä! Kai etsin samanlaista vapauden tunnetta eri paikasta. Etsin ehkä sitä kauneutta, jonka toivottavasti tulen näkemään ja toisaalta saan tuntea itseni hyvin pieneksi. Haluan kokea vanhana ne kaikki tunteet uudestaan selaillessani kuvia näiltä reissuilta. Pelkästään kirjoittaessani tätä huomasin hymyileväni. TÄMÄ ON SE MITÄ MINÄ HALUAN!

Kuva lainattu:https://en.wikipedia.org/wiki/Everest_Base_Camp
Joku on joskus minulle sanonut, että elä unelmaasi! 

@ptniinanevalainen
-Niina-






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Aikuisten kiusaaminen

Sain idean tähän aiheeseen radioosta. En edes muista mistä kanavasta oli kyse, mutta asia on mielestäni hyvinkin tärkeä. Moni kokee kiusaami...