sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Suomituristit osa.1

No niin matkalle aikaa 145 päivää! Aloitamme yhteistuumin kirjoittamaan mieheni kanssa matkasarjaa tänne blogiin. Sarjaa päivitellään aina kaiken muun ohessa. Edelleen blogista voi myös lukea kuulumisiani muustakin kuin matkustamisesta. Blogini kuitenkin liittyy unelmiin ja pakaran vilauttaminen silloin tällöin lavalla on vain osa unelmiani.

Matkakohteemme on THAIMAA. Ja matka-aika 28 päivää. Ylläri ylläri, reppureissaajien "unelma".  Matkat varattiin syksyllä kun lähipiirissämme oli paljon huolia ja kaiken kukkuraksi ajoin kolarin muutaman peuran kanssa. Taisin säikähtää oiken kunnolla. Olimme puhuneet jo aikaisemmin matkustamisesta pidemmäksi aikaa thaimaaseen, mutta lentoja emme vain olleet saaneet varattua. Seuraavana yönä kolarin jälkeen valvoin ja mietin. Aamulla herättyäni varasin lennot ja laitoin miehelleni viestiä että "Toivottavasti saat lomaa. Lennot on varattu neljälle viikolle". Matkaa varatessa päiviä taisi olla matkan alkuun n.190. Kyllä ne päivät ovat pikkuhiljaa kuluneet kaiken kiireen keskellä.



Mietin mikä tekee matkasta omalaatuisen? Miksi asiasta pitäisi kirjoittaa blogiin? Kuka haluaisi lukea kertomuksiamme? No hetken mietittyäni, asia oli selvä. Omalaatuisen matkasta tekee jo pelkästään meidän perhe. Urheiluhullu-leipuri-kondiittori-opiskelija-yrittäjä-äiti, isä joka joutuu mukaan aina kaiken hulluuden keskelle ja kohta 8 vuotias lapsi, joka on syntynyt tähän hulluun perheeseen. Tarinoita lukee ken lukee, mutta toiveena on tuoda oma näkemys makakohteesta, uusia ideoita ja apua muiden perheiden matkustamiseen. Lähdemme siis reput selässä kiertämään thaimaata. Ei vain saarihyppelyä vaan luvassa on myös kierros pohjoisthaimaassa. Thaimaassa olemme matkustaneet muutamaan otteeseen, mutta nyt vuorossa on täysin omatoiminen matka. Budjetti on aikaslailla pienehkö, eli rahaa ei törsäilyyn ole. Kuitenkin tarkoitus on hakea kokemuksia ja nähdä maailmaa. Ja oikeastaan se isoin syy matkustamiseen on olla perheen kanssa!

Olemme kuluttaneet valehtelematta monia tuntia tutkien hotelleita ja karttoja. Matkakuviot on vielä auki ja lähdemmekin matkamessuille hakemaan hiukan ideoita. Ken meidän perhettämme yhtään tuntee, ei enää yllättyisi vaikka löytäisimme itsemme loppujenlopuksi afrikasta.


Otamme mielellämme ideoita ja vinkkejä vastaan! 

 -Niina- ja -Mr.anonyymi- 
@ptniinanevalainen 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Viikko lähtöön! Matka kohti Everestiä

Nyt tuntuu, että lähtö koittaa liian äkkiä. Asiakkaiden kanssa on hyvä pöhinä päällä. Ryhmävalmennuksissa on saavutettu mahtavia tuloksia ja...