tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kesäkilot!

Olen miettinyt tässä miksi ihmissillä on "motivaatio" kadoksissa kesällä urheilun ja syömisen suhteen. Kesällä on mielestäni mahtavaa lähteä ulkoilemaan ja heiluttaa kahvakuulaa ulkona. Kun taas sadesäällä ja talvella saa olla ihan tarpeeksi sisällä. Ja mitä syömiseen tulee niin kaupat on täynnä tuoreita hedelmiä, kasviksia ja marjoja. Ruoasta saa helposti hyviä, ajattelematta minkään näköistä diettiä tai elämäntapa muutosta. Karkkien sijaa mansikoita ja salaatin sekaan herneitä. Mikä ihmisiä vaivaa? Alkoholiko? Olen huomannut että parhaimmat tulokset on tulleet asiakkaillani jotka eivät stressaa painostaan vaan tekevät hyviä valintoja päivittäin. Lähtevät urheilemaan ja haluavat löytää sen oman juttunsa. Mutta ne jotka tuijottavat vaakaansa hampaat ojossa joka suuntaan menettävät toivonsa ennenpitkään.

Ei näin!
Ymmärrän toki että toisia ahdistaa myös kesä. Pikkuruisia hamosia ja toppeja vilkkuu hyväkroppasilla ihmisillä. Rannalla tuijotat omaa napaasi ja mietit minne se oma sixpäkki on jäänyt. Kesäkunto on haave vielä juhannuksenakin ja ehkä vuonna 2080 löydät oman rantakuntosi. Mutta toisaalta eikö tämän pitäisi luoda itsellesi motivaatiota. Esimerkkinä. Oma instagram on täyttynyt hyväkroppaisista naisita, jotka tosin tykkäävät näytellä ihoonsa aika lailla pikkuruisissa vaatteissa. Jos ulkopuoliselle näytettäsiin instagramiani niin varmasti hän luulisi puhelimen kuuluvan miehelle :D Mutta kuvat tuovat minulle motivaatiota. Jollain on isompi haukkari kun minulla niin VAU se on seuraava tavoitteeni. Kateutta on turha tuntea toisen kropasta, koska usein pystyt itse vaikuttamaan siihen miltä näytät ja edelleenkään kaikkien ei tarvitse olla samaan muottiin kuuluvia. Niin kuin aikaisemmissa teksteissä joku on ehkä kiinnittänyt huomiota ajatusmaailmaani. Hyvä olo lähtee sisältä päin ja sen verran myös ulkoolta että pystyy hyväksymään itsensä. Ei se aina helppoa ole itsellänikään. Jokainen vertaa itseään joskus johonkin toiseen. Varsinkin näin dietillä huomasin vertailevani itseäni muihin kisailijoihin. Eilen jyväskylän karsinnoissa nyt sattui olemaan ilmoittautuneita jo sarjaani 36! Tiukka kisa tulossa. Mutta jos tästä porukasta selviää jatkoon niin kroppa on kunnossa. Ajankohtaisen tilanteen näet täältä http://www.nordicfitnessexpo.com/jkl-paviljonki/
Peilistä tuijottaa hiukan pyöreähkö kaveri.
Jokaisen takapuolessa on vähän läskiä (ainakin jos itse katsoo)


Sitten se Juhannus! Mikä ihana tekosyy syödä makkaraa, jota ei muuten söisi. Vetää pää täyteen ja käyttäytyä kuin sika. Vuokrata kallis mökki ja tapella koko suvun kanssa. Parhaimmassa tapauksessa joku hukkuu tai joku saa puukosta.


Löysin idolin!

Tiku!
Menikö juuri noin? Ei minulla (toivottavasti ei sinullakaan!) Mutta minullapa oli krapula, hiilarikrapula. Sitä voi melkein verrata alkoholilla tuotettuun pahaan oloon. Olin suunnitellut KOKONAISEN vapaasyöntipäivän mutta mitä sain, PUOLIKKAAN vapaasyöntipäivän. Ja näin ollen perjantai aamuna eväitä väsäämään. Aina ei mene tasan onnenlahjat ja päätin säästää vaparin sinne lauantaille. Onneksi eväiden väsäämiseen meni kaikkiaan 30min ja kahden päivän ruoat oli plakkarissa. Tässä vaiheessa emme vieläkään kertoneet tytölle mitä tapahtuu. Vasta kun olimme saaneet eväät, tavarat, pari koiraa ja itsemme Seatin kyytiin, niin kerroimme tyttöselle mikä on juhannuksen plääni.
Ei tekosyitä! Aamupuuro tehtiin vedenkeittimellä.

Juhannus meni siis tykkimäellä ja maatilalla eläimiä hoidelle. Kaukana känniääliöistä. Ei yhtään hassumpi vaihtoehto mökkijuhannukselle.

Multa vaatii erittäin paljon olla kuvissa normaalisti!

Me kiipeiltiin
Pääsinmpäs yksin ratsastamaan pitkästä aikaa. Hiukan olisi harjoiteltavaa mutta ei se lapasesta lähtenyt.

Nyt on juhannus ohi ja on aika alkaa sunnittelemaan syksyn ohjelmaa. Syksyllä aijon rauhoittaa tilannetta. Kolmen vuoden yrittäjä urallani en ole pitänyt viikon lomaa. Pisin on tainnut olla viisipäivää. Nyt kuitenkin ajattelin panostaa kaikki kisoihin ja näin ollen treenit ja syöminen tulee olemaan viimeisten viikkojen prioriteetti numero yksi. Heinäkuu-elokuu on aikaa panostaa vielä töihin täysillä.

Moni työyhteisössäni on odotellut, että koska saan aloittaa aerobiset. Ilouutisia! Nyt saan tehdä 3x 45min/ viikko. Muutama hidastempoinen hölkkälenkki takana. Yritän kuitenkin pitää aerobisen matalatehoisena eli sykkeet hyvin matalalla, joten juoksuakaan ei voi hyvällä tahdollakaan juoksuksi kutsua. Pienempi koirakin on iloinen uutisesta ja vapaana kirmaaminen metsä-peltolenkeillä on ollut sen mieleen.

Kuntokuvia laittelen enemmänkin istagramiin, joten sitä seuraamaan nimellä @ptniinanevalainen.

Kuva Hyvinkään boot campistä


Keravalla järjestän uuden Boot Campin lauantaina 27.6 klo.10-12 Lisätiedot ja ilmoittautuminen https://www.facebook.com/events/1587678181501119/

-Niina-

Nyt jos Hyvinkään sunnalla on ihmisiä jotka haluavat oikeasti hyvään kuntoon niin nyt se on mahdollista. 2x viikkoon treenit Fit Kunnossa kanssani + ruokavaliot! Lisätiedot minulta! Ei liittymispakkoa kuntosaliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Aikuisten kiusaaminen

Sain idean tähän aiheeseen radioosta. En edes muista mistä kanavasta oli kyse, mutta asia on mielestäni hyvinkin tärkeä. Moni kokee kiusaami...