sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kisadiettiä takana parisen viikkoa...

Huoh, nyt on takana pari viikkoa kisadiettiä. Ensimmäinen päivä kun pipoa kiristi kunnolla on takana. En väitä että dietti on tähän syyllinen, vaan viime aikaiset tapahtumat, kuten työkoneeni kovalevyn kupsahtaminen. Samana päivänä tapahtui paljon myös muuta mukavaa ja sitten illalla kun tuijotat leivällä makaavaa kalkkunaa ja muutamaa hassua tomaattia niin kyllä teki mieli purskahtaa itkuun. Seuraava päivä näyttikin jo valoisammalta :)

Paino alkoi junnaamaan paikallaa heti alussa ja jopa vähän nousikin. Tehtiin pieni päivän tyhjennys ja vo'la 2,4kg pois kahdessa viikossa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Ruoka maistuu, eikä ole valittamista. Välillä syön tuoreita kasviksia, välillä kuumennettuja. Välillä kanaa, välillä kanaa ja jopa välillä punaista lihaakin.



Huomaan itse että kasvot ovat kaventuneet. Miksiköhän aina tulokset näkyvät ensiksi kasvoista? Kurjaa... Odotan edelleen että mahdun vaatteisiini nimittäin. Noh, onneksi tulee kesä ja voin pukeutua vaikka bikineihin loppukesäksi ja pupeltaa parsakaaliani yksin talomme nurkalla.

Kuluneella viikolla oli jotain hauskaakin... Muistatte tapaksen "Krista"... Nyt myös hänen miehensä on innostunut jumppaamisesta siinä määrin että jumppasi suutansa tarpeeksi kauan minulle ja päätin ottaa heidät molemmat suorittamaan jalkapäivän kanssani. Tuloksena kaksi tyytyväistä treenaajaa (Krista toki saattaa mainita asiasta vielä muutaman kerran miehelleen vielä).

Kristan aloitus ja 2 viikkoa projektin alusta

Krista 3.6

Upeat annokset!

Kristan tulokset ovat mahtavia! Tästä huomaa sen miten ohjeita noudattamalla pääsee tavoitteeseensa. Olen tyytyväine valintaani minkä suoritin keväällä ja otin Kristan mukaan projektiin sadan hakian joukosta. Myös se että Krista on tartuttanut "taudin" myön mieheensä, on hyvä asia. Tiputtelimme hiilareita pienelle käsäksi, koska Krista haluaa kuoria hienon kesäkunnon esille ja tämähän sopii minulle. Kuoritaan se esille! Krista vetää arkipäivät tiukkaa kuuria ja viikonloppuna voi vähän löysätä.

Kristan projektiin on kuulunut myös usempi hikipisara.
Harmiksemme Kristaa vaivaa olkapää, joten Terho-Tiimi tarjoaa Kristalle myös ilmaisen jäsenkorjaushoidon. Tästä lisää myöhemmin.

Nyt jos haluat itsekkin hiukan tiivistyä niin autan mielelläni :) Käy kurkkaamassa  http://terhotiimi.fi/ tai www.controlfitness.fi

Perjantaina meillä oli luennoimassa hyvinkäällä Kari Vaartio. Aiheena oli rasva ja vielätarkemmin rasvahapot. Aihe on todella laaja joten pääsimme puolessatoista tunnissa raapaisemaan aihetta vain pinnalta. Pääsimme jossain vaiheessa myös mieliaiheeseeni maitoon. Maitotuotteet kun ei ole koskaan ollut lemppareitani. Ja taas huomattiin miten oikeassa olenkaan ollut asian suhteen. Tämä luento olisi pitänyt olla kuulemassa jokaisen joka on kiinnostunut oman kropan hyvinvoinnista tai vaikka lasten ravinnosta. Tarvitseeko se lapsi kovaa rasvaa tai pitääkö lapsen juoda maitoa? Onko ihmisen omega 6 ja 3 tasapaino kunnossa ja pitäisikö Omega 6 nauttia vielä lisäravinteena? Onneksi sovimme uuden ajan luennolle jo syksyksi. Itse imin jokaisen tiedon murusen taas itseeni ja olen hivenen viisaampi jälleen.

Kuva  Terho-Tiimin tyyliin, ei liian vakavaa!

Keskityn...Keskityn.... Ja istun paikallani!

Eilen päätimme lähteä perheen kesken Porvooseen viettämään aikaa. Rakastan Extempore reissuja ja tälläkin kertaa reissu oli mahtava. Reissu alkoi nukke- ja lelumuseosta vanhasta kaupunkigista. Tästä piti koko perhe! Ja palvelu oli mitä mahtavinta. Omistaja kertoi hyvin tarkkaan lelujen alkuperästä. Joukossa oli muutama lelu millä itsekkin oli aikoinaan leikkinyt. Kolmen euron sisäänpääsymaksu ei mielestäni ollut paljon ja leluja oli ihan riittämiin. Pieni paikka mutta tunnelma oli ihana! Suosittelen poikkeamaan :)

Mun lemppari!

Pelottava nukke! Pään toisella puolella on nukelle toiset kasvot.


Nukkemuseosta matka jatkui pikku puotien kautta muumipuistoon ja sieltä eläintilalle.

Itse pysyin kiltisti omissa eväissä :)

Jonkun sanoja lainatakseni "Patti-Myy"
Kalkkunan nimeä en muista mutta sika oli Kinkku ja pääsimme myös rapsuttamaan lammasta nimeltään Lapanen. (tästä ei kuvaa)
Mietin kalkkunaa katsellessani että voikin olla ruma eläin ja sitten minä vielä syön sellaista. Alan ehkä ymmärtämään kasvis-syöjiä jos käyn katselemassa vielä lisää yhtä rumaa eläintä.

Näillä mietteillä ensi viikkoon!
-Niina-
@ptniinanevalainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Viikko lähtöön! Matka kohti Everestiä

Nyt tuntuu, että lähtö koittaa liian äkkiä. Asiakkaiden kanssa on hyvä pöhinä päällä. Ryhmävalmennuksissa on saavutettu mahtavia tuloksia ja...