torstai 22. tammikuuta 2015

Teen muuten muutakin kuin töitä!

Se saattaa kyllä tulla monelle yllätyksenä jotka tuntevat minut ja tietävät kuinka tärkeä asia työ on elämässäni. Välillä kuitenkin yritän pitää huolta myös itsestäni. Aika usein kuitenkin tämäkin liittyy jotenkin liikuntaan.
Treeni oli niin kova että silmissä sumeni ja etsin rillit päähäni hetkellisesti...

Viikko alkoi valmentajan treffaamisesta Powerilla. Joulun valituksen jälkeen tilanne ei tainnutkaan näyttää niin pahalta kun olin ajatuksissani käynyt läpi. Eli rasvat olikin ihan siedettävät ja lihasmassa kasvanut. Suur Tanitahan kertoo kaiken ja luotamme siihen ;) Eikö? Noh, ihan en menisi täydellisesti luottamaan mutta ainakin se paransi fiilistäni kummasti. En mä ookkaan niin läski :) Nämä ajatukset taitavat olla ihan normaaleja sen jälkeen kun syksyllä posket ovat olleet niin klommolla, että ne ovat osuneet yhteen sisäpuolelta ja selkärankaan on tullut hiertymiä navasta.

Teimme jalat ja opinpahan taas muutaman uuden tekniikan ja vihdoinkin sain hyvän tuntuman etureisiin. Ekaa kertaa jalat eivät meinanneet kantaa kunnolla. Tärisytti kovasti. Saliohjelma laitettiin uusiksi. Katsotaan mitä se pitää sisällään. Ainakin pirun pahoja tehokeinoja. Sen tiiän! Tarvitsenkin siis usein kaveria salille.

Tiistaina huomasinkin makaavani työpaikan lattialla. Sinne oli pedattu sänky valmiiksi ja Meiju odotteli minua innostapinkeenä. Jalkatreenin jälkeen Meijun luokse meno oli aivan mahtavaa. Meiju toimii yrityksessämme jäsenkorjaajana ja minulle tehtiin vähän erilainen hoito. Virolainen perinnehoito. Se palautti jalkojani upeasti. Varasimme tottakai uuden ajan samoin tein minulle. Olin kuulemma hiukan tukossa.... Jotenkin en yllättynyt. Meijun blogiin pääseeTÄÄLTÄ



Keskiviikkona pääsin Redpointtiin tuusulaan. Sehän tarkoittaa sitä että mun hiukset ovat taas kivat. Ne olikin päässyt kasvamaan ihan kauhian pitkäksi. Emmi on huolehtinut hiukseni kuvauksiin ja kisoihin ja myös meikki on usein ollut hänen käsistään. Meikin hän opetteli tekemään minulle syksyn kisoihin ja hänestähän kuoriutui monitaituri. Jos keväänkisaajat etitte luotettavaa kampaajaa niin laittakaahn minulle viestiä. Itse tykkään olla erilainen kuin muut ja Emmi on saanut aika vapaat kädet hiusteni kanssa ja olen olut enemmän kuin tyytyväinen. Nyt olenkin viihtynyt puolkaljuna jo useamman kuukauden. Iso kiitos taas Emmi! Redpointin sivuille TÄÄLTÄ.



Voi että kun ihminen osaisi olla kameran edessä normaalisti...

Eilen käväisin myös varastolla. Eli Fitmaxin tuotteita katsomassa mukaani tarttui vaihteeksi Banaani Whey (ihan mun suosikki), uusi Dark matteri palautukseen ja proteiini lettu jauhe. Tänään olikin aamupalaksi lettuja. Ikinä omat protskuletut eivät ole onnistuneet näin hyvin ( ja olen muuten kokeillut vaikka mtä reseptejä ja jauheita). Oli niin helppoa. Sheikkerissä jauhe ja vesi sekaisin ja pannulle ja a'vot! Päälle raejuustoa ja chilikastiketta. MUN HERKKUA! Nyt on pannarissa ravintoaineet kohdallaan eli sopii myös diettiläisille. Ehkäpä aamupuuro vaihtuukin hetkeksi pannariin. täältä löytyy jauhetta




Aamu Niina kuvaamassa lettuja kamera väärinpäin.

Tänään onkin sitten luvassa. Crosfit päivä. Ajattelen jo valmiiksi huomisia oloja. jalat palautuvat vieläkin Markon rääkistä ja tiedän että tänään en pääse sen helpommalla (Onneksi eilen palauttelin levypaino jumpalla Powerilla). Ei se mitään. Ajattelen innolla viikonloppua kun pitää vetää korkkarit jalkaan. Viikonloppuna pidetään lepopäivä tai ehkä muutamakin.

-Niina-
@ptniinanevalainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Aikuisten kiusaaminen

Sain idean tähän aiheeseen radioosta. En edes muista mistä kanavasta oli kyse, mutta asia on mielestäni hyvinkin tärkeä. Moni kokee kiusaami...