tiistai 2. lokakuuta 2018

Pakkausta, 2 kokonaista päivää lähtöön, Everest

Nyt voi sanoa, että HUH HUH! Viimeiset kaksi viikkoa on juosta hoitelemassa asioita ja töitä tehden. 10h työpäivät ei helpota yhtään tätä matkavalmistelua. Jossain välissä kun on keritty, ollaan juostu ostamassa tarvikkeita. Vielä puuttuu vedenpuhdistustabletit, koska lähimmät tabletit löytyvät Tammiston yliopistollisesta apteekista. Kaiken kruunaa se, että olemme töidemme takia aina eriaikaan kotona. Puhelin laulaa kuumana, kun toinen pähkäilee matkavalmisteluja kotona ja toinen tekee töitä.


Rinkat on pakattu nyt kertaalleen ja niiden purkaminen on edessä. Pakkasimme liikaa tavaraa ja näin ollen rinkat puretaan ja vähennetään jo vähäisestä määrästä vähän pois. Karu totuus on se, ettei 10kg +5kg mahdu kovinkaan suuria määriä vaatteita. Isoin ongelma minulle lienee se, etten siedä sukkia kahta päivää jalassa. Sitä voi joku sanoa pieneksi ongelmaksi, mutta kun ajattelee hetken pidempään, niin onhan se nyt ällöä vaeltaa 8h ja tuulettaa sukat ja vetää samat sukat seuraavana päivänä uudestaan jalkaa. Mieheni meinasi kuolla nauruun kun luki suositus määrät vaatteille. 2-3 T-paitaa kahdelle viikolle. Nyt kun olemme pakanneet rinkat kertaalleen, niin ymmärrämme suositusmäärät paremmin kuin hyvin. Panostamme ehkä sitten laadukkaaseen dödöön. Oikeasti sukka ja T-paita ongelmat ovat pieniä, ehkä pieni jännitys jo alkaa vaivaamaan ja takerrumme pikku seikkoihin. Uskon, että vuoristossa sukatkin sujahtavat jalkaan nopeasti ja vähän hikinen T-paitakin vetäistään mielellään päälle, kun kylmyys rupeaa hiipimään luihin ja ytimiin. Onneksi voimme jättää hotellilla vähän tavaraa, ennen kun suuntaamme vuorille. Näin ollen meitä odottaa puhtaat vaatteet hotellilla kun palaamme takaisin Kathmanduun.



Proteiinijauheetkin on pakattu pieniin suljettaviin muovipusseihin ja punnittu jokaiseen pussiin kaksi annosta. Proteiinipatukat on vedetty kiinni kuminauhoilla ja juomajauheetkin löytyy samasta paikasta. Näillä pääsemme varmasti alkuun. Tulemme syömään paikallisisssa teemajoissa ja oikeastaan mukaan pakatut pienet eväät on patikoinnin aikaiseksi energian lähteeksi. Ihan mahtavaa, että www.voimaravinteet.fi on lähteneet tukemaan meitä. Nyt jännätään miten tulli reagoi jauhepusseihimme. Aikaisemmilla matkoilla ei ainakaan ole ongelmaa ollut.


Lääkkeetkin on vihdoin haettu ja mukaamme apteekista tuli, voltaren kipulääke, buranat, panadolit, imodiumit, astmalääkkeet ja kuukautisten siirtoon tarkoitetut pillerit. Päätin, etten halua kyykistellä kiven takana naisten vaivojen takia. Joten päädyin pilleri ratkaisuun. Minulla on rasitusastma ja migreeniin taipumusta. Astma ei juuri vaivaa, mutta ohuessa ilmanalassa voi olla, että joudun lääkitykseen turvautumaan. Migreeni tulee noin kerran vuodessa ja se iskee pahana. Olenkin joskus aikaisemmin kirjoitellut kohtauksesta, jolloin puhekyky ja toimintakyky yht`äkkiä hävisi ja ambulassilla mentiin ja kovaa. Toivotaan ettei nyt tarvitse siitä kärsiä.

Minulta kysytään paljon, että jännittääkä? KYLLÄ, kyllä jännittää! Matkassa jännittää oikeastaan kaikki. Lennot, yöt, ilma, tavaroiden pakkaaminen, vaatteiden riittävyys, kylmyys, sairaudet, viisumit, luvat, rahat, ihan kaikki! En yleensä jännitä matkoja ja tämä on kutkuttavan hauska tunne. Uskon kuitenkin, kaiken järjestyvän.

Matkallamme tulee olemaan riippusiltoja ja odotan henkeäsalpaavia maisemia. Yritän jakaa niitä kanssanne mahdollisuuksien mukaan instagramissa. Joku muuten ehkä bongasi meidät viikkouutisista.


Tämä on viimeinen kirjoitus ennen matkalle lähtöä. Pian seikkailu alkakoon. Olemme valmiina!

-Niina-
@ptniinanevalainen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Viikko lähtöön! Matka kohti Everestiä

Nyt tuntuu, että lähtö koittaa liian äkkiä. Asiakkaiden kanssa on hyvä pöhinä päällä. Ryhmävalmennuksissa on saavutettu mahtavia tuloksia ja...