"Vatsalihakset on usein ne joita naiset havittelevat. Ennen raskautta en juurikaan ajtellut edes asiaa. Lapsen jälkeen kuitenkin ajatus pyykkilaudasta hiipi mieleeni. Miten olisikaan mahtavaa nähdä itsellään pienet palaset vatsassa. Katselin eilen yhtä ohjelmaa missä nainen sanoi, " Olen synnyttänyt kaksi lasta. Kroppa ei enää ikinä palaa ennalleen. Mielestäni koko perhe on vastuussa kropastani ja mielestäni miehen kuuluu osallistua leikkaus kuluihin." Nainen puhui siihen malliin, että se on miehen vika, että hänen vartalonsa on muuttunut. No tottahan se on kyllähän siihen miestäkin tarvitaan :) Minua alkoi jostain syystä kuitenkin naurattamaan. Miksi tehdä lapsia jos ei ole valmis kropan muutoksiin?
Ymmärrän toisaalta rintaleikkaukset, ne muuttuu imettäessä aikatavalla. Kropassa muuttuu muukin asia kuin pelkästään rinnat, vatsa, raskausarvet, jalan koko voi muuttua... Oikeastaan koko kroppa. Näitä asioita kannattaa pohtia ennen kuin haluaa lasta. Nämä elämän jäljet kulkevat aina mukanasi. Kuitenkin aikapaljon pystyt vaikuttamaan kroppaasi jo raskausaikana ja sen jälkeen. Jossain tilanteessa liikunta on kielletty raskausaikana, mutta ruoallakin pystyy vaikuttamaan kiloihin. Tarvitseeko syödä oikeasti kahden edestä? Haluaako se lapsi juuri pullaa, sipsiä ja karkkia, juuri ensimmäisillä elinkuukausilla vatsassa? Hmmmmm.... Niin ja ne kaikki kilot eivät yleensä jää synnärille. Toiset palautuvat paremmin kuin toiset! Synnytyksen jälkeen ei kuitenkaan kannata alkaa piiskaamaan itseään ja etsimään pyykkilautaa samantien. Kroppa tarvitsee aikaa. Synnytys on aina aikamoinen stressitila kropalle.
Nainen on oikeutettu kuitenkin nättiin kroppaan missä itse viihtyy. Onko se hieman pyöreä vai pyykkilauta? Sen päättää jokainen itse. Liikunta on kuitenkin hyvä apu kadonneen kropan metsästykseen ja sitä kannattaa koittaa ennen kalliita leikkauksia. Oletko itse valmis tekemään töitä kroppasi eteen?
 |
| Lihasten tallentaminen kameralle osoittautui vaikeaksi :) |
MINÄ OLIN JA OLEN VIELÄKIN! Nyt tuntuu että se palkitaan. Olen nimittäin nähnyt vilauksen raskauden jälkeisestä pyykkilaudasta."
Tämä teksti on kirjoitettu blogiin vuonna 2013. Jonkin verran ajatusmaailmani on muuttunut, mutta huomaan edelleen ajattelevan samalla tavalla kuin silloin. Ehkä en enää ajattele ihan näin mustavalkoisesti.
Olin vasta 21, vuonna 2009, kun saimme tyttäremme. Silloin en todellakaan ajatellut vatsalihaksia. Olin aika railakkaasti elävä nuori nainen ennen tytön syntymää. Jotkut asiat kuitenkin elämässä kasvattaa ja hyvä niin.
"Nainen on oikeutettu kuitenkin nättiin kroppaan missä itse viihtyy. " Kyllä näin on. Jokainen on oikeutettu siihen. Kuitenkaan nallekarkit ei aina mene tasan. Vähän niin kuin kaikki ei nyt vaan voi syntyä suomeen, vaikka olisi oikeutettu hyvää elämään. Mutta pitää myös muistaa, että kauneus on katsojan silmissä. Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, ja joku hänen veljestään. Mitä minä pidän kauniina ja ihannoin, kuten urheilullinen vartalo (mitä se sitten onkaan), voi toinen kammoksua. Toiset tykkää missivartalosta, toiset ei. Toiset haluaa, että naisella on pyöreittä ja toiset haluaa mieheksensä kunnon karjun. Kuka on siis tuomitsemaan onko sinun kroppasi nätti vai ei?
Olenko minä sitten tyytyväinen kroppaani. KYLLÄ! Niin kauan kun se toimii ja antaa minulle mahdollisuuden toteuttaa unelmiani, olen todella kiitollinen ja tyytyväinen. Välillä se vatsamakkara aiheuttaa harmaita hiuksia (minäkin olen vain nainen) ja toisena hetkenä olen ylpeä siitä, mutta voin käsi sydämellä sanoa, että arvostan jokaista raskaus arpeani, vesirokko jälkeä ja leikkaushaavaani. Rakastan myös vatsalihaksiani (kun ne joskus taas näkyvät), rakastan olkapääni pyöreyttä, takamustani ja kaikkea sitä minkä eteen olen tehnyt tuhansia tunteja töitä! Jos työntulokset eivät merkitsisi mitään, miksi tekisin mitään kroppani eteen?
Aikamoisia hihityspuuskia vanha blogini sai myös aikaiseksi. Näitä pätkiä luvassa ehkä vielä myöhemmin.
@ptniinanevalainen
-Niina-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti