perjantai 29. kesäkuuta 2018

PuistoBlues

Kaupallinen yhteistyö PuistoBlues


Minut on voinut tavata Blueskadulla Järvenpäässä keskiviikkona ja torstaina kameran roikkuessa kaulasta. Ollaan tytön kanssa tutustuttu Kakarabluesiin ja katukojuihin. Lapsille on järjestetty mm. kasvomaalausta, maalausta ja katutaiteilua liiduilla. Mielestäni positiivista oli se, että kädentaitokojuja oli enemmän ja ulkomaalais-krääsäkojuja vähemmän. Ruokakoja oli myös kivasti ja tämä on mielestäni positiivista, koska rakastan festarimeiningissä sitä, että saat valita  ruokasi juuri siitä paikasta mistä haluat ja kokoontua porukalla syömään.



Kävimme myös rantapuistossa kuuntelemassa Kristiina Braskia Blueskirkossa. Paikalle olikin suunnannut mukava määrä ihmisiä. Taisi järjestäjätkin yllättyä, kun teltta kävi liian pieneksi ja tuoleja kannettiin lisää.

Tämä on ensimmäinen kerta kun osallistin Blueskadulle ja meininki yllätti minut positiivisesti, koska usein yritän karttaa kaikkia isompia kävelykatu tapahtumia. En ole todellakaan tunnettu kärsivällisyydestäni ja väenpaljous saa usein minut kyllästymään koko juttuun. Päivisin on ollut kuitenkin juuri sopivasti porukkaa, eikä jonottaa ole tarvinnut.



Odotan innolla huomisen, lauantain pääkonserttia Vanhiksessa. Mukaamme aijon pakata Piknik-korin. Korin sisältö on vielä arvotuksellinen, mutta instagramista voi varmasti käydä huomenna sen tsekkaamassa (@ptniinanevalainen). Kannattaa muistaa koria pakatessa, että alkoholijuomien tuominen alueelle on kielletty. Alueelta löytyy kuitenkin ikärajaton anniskelualue, ihan päälavan tuntumassa. Joten "ei hätää" niille jotka alkoholia haluavat nautiskella.

Pääkonsertin esiityjät:
Lippuja saa vielä portiltakin, jos et ole lippuja kerinnyt vielä hankkimaan. Pääkonsertissa on myös lapsille tekemistä, joten hyvin voi kokoperheen voimin osallistua Piknikille. Me ainakin osallistutaan koko perhe! Vanhikseen kulkee bussi nonstoppina lauantaina Järvenpään linja-autoasemalta, joten pääsy paikalle ei ole vaikeaa. Lisätietoja löytyy TÄÄLTÄ

Ehkäpä nähdään huomenna Vanhiksessa. Tulehan moikkaamaan meitä!

@ptniinanevalainen
-Niina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Viikko lähtöön! Matka kohti Everestiä

Nyt tuntuu, että lähtö koittaa liian äkkiä. Asiakkaiden kanssa on hyvä pöhinä päällä. Ryhmävalmennuksissa on saavutettu mahtavia tuloksia ja...