keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Mitä ensivuonna tapahtuu?

Siinäpä hyvä kysymys. Elämäni on ollut 30 vuotta jo aika haipakkaa menoa, joten aina ei voi ennustaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Alkuvuonna olisi tarkoitus valmistua leipuri- kondiittoriksi. Moni kyselee jatko suunnitelmistani opiskelun jälkeen. Olen vastannut, että leipuria minusta ei tule. Toinen jalka vetää edelleen kovasti urheilupuolelle ja luultavimmin jatkan niiden töiden parissa. Valmennuksiakin olen pikkuhiljaa lisännyt, joten alkuvuosi menee mukavasti näiden parissa. Toinen jalka vetää edelleen opiskelemaan. Saas nähdä mitä seuraavaksi opiskellaan, ehkä hetken kuitenkin panostan työntekoon. Availen valmennuspaikkoja pikkuhiljaa ja näistä kyselyitä voi laittaa minulle suoraan sähköpostiin. Ryhmäliikunnat jatkuvat edelleen ja treenileirivalmennukset myös. Niistä lisätietoja löytyy insagramista tai facebookista.


Mitä blogille tapahtuu?
Blogi jatkaa toimintaansa ja tarkoitus olisi alkaa panostamaan tähän enemmän. Olenhan jo useita vuosia tätä kirjoitellut ja lukijoitakin on mukavasti. Oletaan viemään blogia hiukan eteenpäin. Alkuvuodesta blogia kirjoitetaan ainakin matkamessuista, ravinnosta ja liikunnan aloittamisesta. Kirjoitusvinkkejä voi minulle myös antaa kommenttikentän kautta. Yhteistyötä luvassa myös eritahojen kanssa liittyen urheiluun ja ulkoiluun.

Fitness?
Keväällä aijon panostaa ulkoiluun ja treenaamiseen. Kilpailut jäävät hetkeksi taka-alalle vaikka kovasti lavat olisi minua puoleensa vetänyt. Valmentamista en kuitenkaan jätä. Luultavimmin ja toivottavasti, myös huoltohommia keväällä ja syksyllä luvassa. Seuraavankerran kun lavalle noustaan, niin noustaan ylpeänä tekemisestään. Se vaatii työtä ja vähän lisää työtä. Nyt en pysty tähän panostamaan, niin paljon kun se vaatisi, joten jatketaan kehittymistä.

Syksyn matkasuunnittelu kovassa käynnissä. Nokka suuntaa kohti nepalia ja everestin base camppia. Yhteyttä on otettu erilaisiin tahoihin matkan suhteen ja pian saadaan lyötyä lukkoon matka-ajankohta. Vielä en matkasta sen enempää uskalla paljastaa, koska matkassa on liikaa liikkuvia osia. Matkaan lähtö on jokuitenkin enemmän kuin varmaa!

Uudenvuodenlupaukseni on: RAUHOITAN VAUHTIANI! Tämä kuulostaa helpolta, mutta näin suoraviivaista se ei ole. Yritän kuitenkin panostaa juuri tähän. Alkuvuoden näytön jälkeen painan jarrua molemmilla jaloilla ja toivon, että vauhti hidastuu. Sopivissa määrin kaikkea sopii elämääni. Sama pätee myös liikuntaan, ravintoon ja lepoon. Yritän panostaa myös kehon huoltoon. Aijon nauttia ulkona liikkumisesta ja tehdä pidempiä vaelluksia niiltä osin kun se on mahdollista. Aijon panostaa perheeseeni. Nosta jalat useammin sohvanreunalle ja katson telkkaria. Se kuulostaakin korvaani aika vaikealta, mutta lupaan yrittää.

Alan kääntämään itseni jo kohti uuttavuotta, koska luvassa on niin paljon taas kaikkea jännää! 
@ptniinanevalainen
-Niina-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Matkailua luonnossa -Juustopolku

Luonto on aina ollut minulle tärkeä. Jo talvella aloin suunnittelemaan tulevia patikointireissujamme lähiympäristöön. Luonnosta haen rau...