maanantai 22. helmikuuta 2016

Täytetyt rieskaset ja kuntotsekkiä


Personal trainerille alkuvuosi pitää olla kiireistä aikaa ja näin onkin ollut. Tämän vuoksi olen keskittynyt töihin ja blogi on ollut vähemmällä kirjoituksella. Olen tehnyt paljon kaikkea josta nautin. Urheillut, levännyt, syönyt terveellisesti ja rakentanut asiakkaille ohjelmia ja ruokavalioita. Pian taas starttaa asiakkaiden juoksuhommat ja pääsee taas laatimaan ja miettimään myös niitä. Asiakaspaikkani ovat olleet jo hetken aikaa täynnä ja siitä saa yrittäjänä olla hyvin iloinen. Vapautuvia paikkoja voi toki kysellä sähköpostin välityksellä. Ensi syksynä minulla puhaltaa uusia tuulia moneltakin suunnalta ja kunhan kaikki asiat varmistuu, niin pääsen hehkuttelemaan niitä täällä. Olen kevään aikana kieltäynyty myös mielenkiitoisista työjutuista ihan vain sen takia, että haluan keskittyä täysillä nykyisiin asiakkaisiini ja perheeseeni. Olen oppinut tunnistamaan kun omat rajani tulevat vastaan. Mutta on myös kiva huomata miten huippu tyyppien ja uskomattomien ammattilaisten seuraan olisin kelvannut jos olisin halunnut hypätä mukaan. Syksyn uudet kuviot vaativat asiakkas paikkojen vähentämisen ja näin ollen olen fundeerannut kesätöihin menemistä. Ajatus sinänsä kuulostaa jo hirveen jännältä. Hyviä ideoita otan toki vastaan jos niitä tulee.

Kehittelin eilen illalla perheelleni hyvän iltapalan. Itse en näitä vielä päässyt maistamaan, mutta näytti ainakin muille maistuvan.

Kuva on kirjasta josta jalostin oman versioni. "Hoikistu viisaasti"
Tarvitset:

2½dl kädenlämpöistä vettä
½ palaa hiivaa
suolaa
1rkl hunajaa
2rkl öljyä
3½ dl kaurahiutaleita
3½ dl hiivaleipäjauhoja (voit myös sekoitella ravintoarvoltaan parempia jauhoja joukkoon)

Täyte:
munia
pestoa tai makeaa chilikastiketta
tomaattia
juustoa
kalkkunaa
kurkkua
rucolaa, pinaattia, salaatinlehtiä
(tai mitä ikinä sisään haluatkaan :)

Sekoita kaikki leipä aineet keskenään. Ja vaivaa taikinaksi. Anna kohota peitettynä 1h.
Laita uuni 250 ja pelti uuniin lämpiämään.
Leikkaa takinasta kuusi yhtä suurta palaa ja kauli ne lätyiksi. Laita kuumalle uunin pellille ja uuniin. Anna olla uunissa n.8min.

Leikkaa lätty taskuksi ja laita pystyyn kuppiin. Voitele pestolla tai chilikastikkeella. Riko sisään kananmuna ja lämmitä mikrossa noin 2min. Täytä haluamillasi täytteillä. (jos olisin syönyt itse niin olisin laittanut sisään chilitonnikalaa)

Tyttösemme söi ilman kananmunaa. Täytteeksi laitoin voita, kalkkunaa, juustoa ja kurkkua. Hyvin maistui!

Nyt keittiössä on kohoamassa porkkanasämpylät. Tyttösen pyynnöstä ja äitihän tekee kun pyydetään.


Miten sitten oma kesäkuntoon projektini sujuu? No sujuuhan se. Muutaman kilon vielä aijon nipistää pois. Seuraava kesä onkin jännä kun en ole dietillä. Viimeset kaksi kesää kun on mennyt dietatessa. Sempä takia kesätyötkin voisi sujua :D Onhan se kiva kun kropassa näkyy edistystä. Siitä saa lisämotivaatiota kummasti. Molemmat kuvat on jo muutaman viikon vanhoja. Instagram seuraajat ovat voineet nämä jo bongata.


Näissä merkeissä on hyvä jatkaa matkaa kesää kohti! Ja minua voi seurata instassa @ptniinanevalainen

-Niina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Matkailua luonnossa -Juustopolku

Luonto on aina ollut minulle tärkeä. Jo talvella aloin suunnittelemaan tulevia patikointireissujamme lähiympäristöön. Luonnosta haen rau...