sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Bataattiranskalaiset ja päivän syömiseni

Reserve dietti ei ole mennyt ihan niin kuin on pitänyt. Elämä on potkinut hiukan päähän ja yritän parhailla mahdollisililla potkuilla antaa takaisin. Vanha herra Rasti-Nalle siirtyi katselemaan meitä tähtenä taivaalle. Tämä oli minulle ja koko perheellemme hyvin kova pala. Toipuminen on vienyt jokseenkin voimia. Siinä vaiheessa kun pitää päättää toisen elämästä ja kuolemasta, niin voin kertoa, että parsakaalin popsiminen ei tullut mieleeni vaan suuntasin suoraan suklaakaapilleni. Sohvan nurkassa kokonainen suklaalevy hampaissa sitten lohdutin itseäni. Voin kertoa että me kisaajatkin olemme vain ihmisiä... Pää pystyssä kuitenkin elämä jatkuu. Tästä on kuitenkin jo muutama viikko mutta oikeastaan vasta nyt halusin kirjoittaa sen tänne.


Nyt kuitenkin on päästy kasaamaan oma pääkoppa. Taas maistuu parsakaali. Ajattelinkin avata teille mitä minä nyt sitten niin kuin syön. En tykkää hirveesti kuvailla ruokia tai laittaa omia määriä tänne esille. Mielestäni kenenkään ei tarvitse minun määriäni matkia vaikka tällähetkellä ruokamäärät ovatkin hyvin maltillisia. Nyt kuitenkin nappailin kuvia ja välillä ruoat näyttävätkin ruoka-fitness-mimmien hienoilta luomuksilta, mutta välillä taas iltamunakkaani on tasan munakokkelin näköistä. Ei kukaan oikeasti jaksa joka ruoalle asetella ristiin tuoreita yrttejä.

Aamupala

Kaurapuuro
Raejuusto (väillä valkuaisia)
Mustikoita
(mehukeittoa)
ripaus suolaa (ehkä kanelia)
öljyä (tai soijalesitiiniraetta)

Lounas
Porkkana,herne,kukkakaali, parsakaali sekoelma
Hyvin maustettua kanaa
Riisiä
öljyä

Välipala (unohdin kuvan)

Bataatti ranskalaisia
Kalkkunaleikkelettä

Päivällinen

Parsakaalia
Kuhaa
Pinaattia
Salaatinlehtiä
Balsamicoa
öljyä
Auringonkukansiemeniä
Bataattiraskalaisia (Ohje alempana)

Iltapala
Munakas
tomaatti
kalkkunaleikkele (tai härkää)
Sieniä
sipulia


Aamupalaa pidän tärkeimpänä ateriana, niin kuin jo lapsena äiti opetti. Kuitenkin vasta aikuisiällä olen opetellut syömään puuroa ja minulle kaurapuuro sopii aamupalaksi paremmin kuin mikään muu. Kaikkea olen kokeillut. Tai ainakin yrittänyt kokeilla. Saan sekoitettua puuron sekaan proteiinin helposti ja tekemiseen menee hyvin vähän aikaa.

Välipala vaihtelee usein omien menojeni ja aikataulujeni mukaan. Se mikä on kätevin sille päivälle kulkee mukanani. Nyt jääkaapista löytyi valmiina bataattia ja leikkelettä, ne sopi aikatauluuni hyvin. 

Lounas ja päivällinen on isompia aterioita. Jos nämä ateriat jää liian pieneksi niin nälkä yllättää illalla ja naposteluhimo kurkistaa päätään. Olen kuitenkin oppinut jättämään napostelut pois ja illalla vain iltapala. Pahimpaan himoon juon teetä. Olen niinkin tylsä...

Toissa illan lettukestit

En halua tehdä elämästä turhan vaikeaa ruoan kustannuksella, joten kun en ole dietillä niin annan itselleni joskus vähän löysää. Tässä iltapala. Proteiinipannari ja sokeritonta siirappia! Nam! Olen perheellinen joten kun perhe syö lettuja, niin syön minäkin. Mutta omalla tavallani. Ja kahteen lettuun ei muuten mene, niin paljon energiaa, ettei omia voisi tehdä, vaikka muut syö erilailla valmistettuja lettuja. Proteiinipannari aines Trec nutritionilta on kätevä ja hyvä vaihtoehto banaaniproteiiniletuille. 

Rakastan hyvää ruokaa! Olen oppinut arvostamaan ravintola illallisia ja panostan raaka'aineisiin mahdollisimman usein kotona. Välillä on kuitenkin tukeuduttava nopeaan ja helppoon, jolloin pakastin astuu isoon osaan arkeani. Nopeat pakastekasvikset ja tonnikalapurkki on joskus vain helpompi tapa kuin tutun kalastama tuore kuha.

Kuten kuvista voi nähdä niin iltapalani varsinkaan ei näytä kuvausta varten asetellulta. Kiireellä munat pannulle ja muut sörsselit sekaan ja syömään. Tämä on liian usein tapani valmistaa Gurmee iltapala.

Sitten vielä Bataattiranskalaisten ohje: (ohje on julkaistu jo kertaalleen yritykseni facebookissa)


Helpot bataatti ranskalaiset:
1 bataatti 
1tl ruususuolaa
1tl valkosipulimaustetta
1tl paprikamaustetta
1tl korppujauhoja
Loraus Öljyä

Laita uuni 225-250 asteeseen. Kuori ja leikkaa bataatti. Saman kokoisia "suikaleita" jotta ne kypsyy samaan aikaan. Kuivaa talouspaperin päällä. Laita bataatit pussiin. Sekoita mausteet ja lisää bataattien päälle. Lisää sekaan öljy. Ravista pussia hyvin! Levitä tasaisesti pellille. Paista 45-60min niin että bataatit alkaa näyttämään rapsakoilta. Uuneissa on eroja! Tarjoile vaikkapa kanan ja parsakaalin kera


Sitten muihin asioihin. Eilen kokeilin Jamelalta saatuja tuotteita. Tälläisia ei olisi tullut mieleenikään ostaa ilman, että sain nämä kokeiluun. En ole tyttö joka "huoltaa" itseään kovinkaan hyvin. En ole salilla välttämättä se kaunein kukkanen, jolla on virheettömät kasvot ja upeasti huolletut kynnet. Olen enemmänkin se jonka hiki virtaa ohimoilta ja naamasta puskee verisuoni korkeammalle kuin nenä. Olen se jota paheksutaan kun ähkin levytangon alla. Mutta nyt kokeilin Jamelan kasvonaamiota ja sientä. Ehkä minusta kuoriutuu se upea lady vielä. En oikein edes tiynnyt mitä odottaa.

Ensimmäiseksi testiin pääsi Sieni. Kova koppura sieni.



Näin luvattiin:
  • Kosteuttaa ihoa luonnollisesti ja hellävaraisesti
  • Tasapainottaa ihon omaa pH -arvoa
  • Ehkäisee mustapäiden muodostumista puhdistamalla ihohuokosista lian ja talin
  • Kuorii hellävaraisesti kuollutta ihosolukkoa vahingoittamatta ihon omaa suojavaippaa jättäen suojaavan kolloidisen kalvon ihon pinnalle
  • Kirkastaa ihoa
  • 100 % luonnonmukainen, ei lisäaineita, ei säilöntäaineita
  • Säästää luontoa ja on ympäristölle turvallinen, kierrätettävä ja kompostoitava.
  • Sieni kestää päivittäisessä käytössä noin 2-3 kk.
Kova koppura
Märkänä. Sienestä tuli TODELLA pehmeä. Kädellä koskettaessa tuntui liukkaalta mutta ei jättänyt saippuaista tunnetta. Jos olisin teini ja minulla olisi akne niin minulla olisi myös tämä.
 Kylvyn jälkeen oli vuorossa Maski. Tämä hassun näköinen kultanaamio. 

Lupaus: 

Kerrotaan, että jo Cleopatra vaali nuorekasta kauneuttaan nukkumalla puhtaasta kullasta valmistettu naamio kasvoillaan. Jamelan nykyaikainen, maailmalla palkittu ja niin ihospesialistien kuin julkisuuden henkilöiden ylistämä kultanaamio on nyt sinunkin saatavillasi. Ylellisten kultakollageeninaamioiden on osoitettu lisäävän ihon kosteutta jopa 92% ja ainutlaatuisen koostumuksensa ansiosta sen ravitsevat ainesosat imeytyvät jopa 10 kertaa tehokkaammin perinteisiin kasvonaamioihin verrattuna. Luonnon omat tehoaineet, mineraalikulta, kasvikollageenit, hyaluronihappo ja ruusun eteerinen öljy edistävät ihon omaa kollageenin tuotantoa ja parantavat sen elastisuutta, samalla kosteuttaen ja raviten sitä. Kosteutettu, täyteläisempi iho tuntuu välittömästi pehmeämmältä ja silmin nähden hehkuvammalta ja sileämmältä.


 Naamio oli oiekeastaan aika mukava. Pidin naamiota puolitoista tuntia katsellessani telkkaria. Välillä jouduin asettelemaan naamiota uudellen ja tämä oli kieltämättä huvitusta herättävä naamio. Naamio oli hyvin pehmeä ja mukava kasvoilla. Ei tahmannut, eikä kovettunut kasvoille. Tämän jälkeen kasvot kimalsivat kivasti ja iho oli hyvin pehmeä.





 Käytön jälkeen naamion pystyi keittämään ja laittamaan suihkepulloon. Kulta nestettä pystyy käyttämään esim. kylpyvedessä, jalkakylvyssä tai vaikka ennen meikin levitystä kasvoille!




Yhteenveto tuotteista: Jamelan tuotteet ovat mahtva tuttavuus. Pukinkonttiin lähtee varmasti jotain nettikaupasta. Vielä olisi meikkisieni kokeiltava ja kirjoittelen siitä vielä jutun tänne myöhemmin. Vielä pystyy osallistua Jamelan kilpailuun.Minkälainen plogipostaus kiinnostaisi sinua eniten? Voit vastata kommentti kenttään, jos et halua viestiä julkaistavan niin ilmoitathan sen minulle kommentin yhteydessä. Palkintona on Jamelan kierrätysmaterialalista valmistettu termosmuki ja hammasharja. Messujen kunniaksi saat myös Jamelan sivuilta alennuksen -20% Koodilla: ale20% (voimassa 30.11.2015 asti) Käy ihmeessä tutustumassa tuotteisiin!  Kisa on voimassa 18.10.2015 asti. Voittaja ilmoitetaan täällä! 



Huomenna päätän voittajan!

@ptniinanevalainen
-Niina-

1 kommentti:

  1. Oi mikä suuri suru teillä onkaan, ei mikään ihme jos ruokakaan ei maistu niinkuin on suunnitellut :( Jaksamista sinne!
    Terkuin Janika

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Viikko lähtöön! Matka kohti Everestiä

Nyt tuntuu, että lähtö koittaa liian äkkiä. Asiakkaiden kanssa on hyvä pöhinä päällä. Ryhmävalmennuksissa on saavutettu mahtavia tuloksia ja...