tiistai 7. heinäkuuta 2015

Yhden valmennettavan matka

Krista.... Häntä olemme nyt seuranneet useamman kuukauden ajan. Eilen Krista sai uuden saliohjelman. Ehkäpä muutama joka on lukenut blogiani muistaa Kristan edellisen saliohjelman korkkamisen jälkeen. Jos ei muista niin laitetaampaan kuva muistuttamaan tapahtuneesta:


Kävely oli kuulemma hiukan hankalaa päivän jälkeen ja saliohjelma tuntui TODELLA pahalta. Itkukin meinasi päästä. Krista oli kuitenkin valmis muutokseen ja näin ollen nyt nähdään niitä tuloksia. Ylipainoahan Kristalla ei ollut edes aloitusvaiheessa ja lähdimme hakemaan enemmänkin kiinteytystä ja lihasta. Vaikka välillä on ollut vaikeata ja tulokset tulevat hitaasti niin tuloksia on tullut.

Kuvat vasemmalla on aloituksesta maaliskuun lopulta ja keskellä ja oikella nyt kuvat. Samoin sivukuva.


Hienosti huomaa sivukuvasta miten kroppa alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan liikunnallista ulkomuotoa. Eikö? Taas voi ylpeänä todeta että MINUN VALMENNETTAVA!

Eilen teimme uuden ohjelman jalat ja otimme kehonkoostumuksen. Rasva tirisee ja lihas kasvaa, vaikka paino on tippunut vain kilolla niin mimmin ulkomuodosta näkee kehityksen hienosti. Ja nyt ei valitettu yhtään, niin paljon kuin aikaisemmin. Mahtavaa! Jalkaprässissäkin teimme ennätyksiä. Mikä parasta niin Krista on tartuttunat mieheensä myös urheiluhulluuden. Kumpikohan nykyisin ihailee enmmän peilin edessä hauistaan? Kristan miehelle päiviteltiin myös saliohjelma ja näin pariskunta on saatu salimaailman pariin yhdessä.

Loppurutistus porraskoneessa

Löytyi hymykin :)

Vaikka nyt kirjoittelenkin Kristan kuulumisia niin en ole laittamassa valmennusta vielä pakettiin vain haluan vielä seurata mitä tästä mimmistä kuoriutuu.


Lopuksi vielä omat kuulumiseni. Hienosti porskutetaan eteenpäin. Ja ei, en ole nälkäkuoleman partaalla, en näytä luurangolta ja voin ihan hyvin. En myöskään paukuta 40 treeniä viikossa ja huolehdin lepopäivistäni. Painoa pudotellaan vie reilusti ja pudoteltukkin on jo reilusti.




Jyväskylän karsintoihin alle 163 senttisiin hukkapätkiin oli ilmoittautunut 50 kilpailijaa! Onneksi meiltä kisailijoilta kyseltiin pituudet ja hukkapätkät jaettiin vielä snadeihin alle 158 senttisiin. Eli nyt sarjassani taisi viimenäkemän mukaan olla 28 henkilöä, joka kuulostaa huomattavasti mukavemmalta. Näillä mennään!


-Niina-
@ptniinanevalainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Viikko lähtöön! Matka kohti Everestiä

Nyt tuntuu, että lähtö koittaa liian äkkiä. Asiakkaiden kanssa on hyvä pöhinä päällä. Ryhmävalmennuksissa on saavutettu mahtavia tuloksia ja...