lauantai 11. huhtikuuta 2015

Ei sen elämän tarvii olla niin kamalan vakavaa

Töitä, kotitöitä, lapsiarkea, kiirettä, kaupassa käyntiä, lasten harrastuksia, pakko kyläilyä... Ai niin ja sitten sen ruoan laitto! Kamala stressiä kaikesta.... ÄÄÄÄ... Kaupasta valmispöperöä pöytään. Joku kokoajan urputtaa ja aina pitäis jaksaa hymyillä... Kuulostaako tutulta?

Miksi ihmiset tekevät elämästä niin kamalan vakavaa. Eikö joskus voisi tehdä siitä arjesta mukavaa eikä pakkopullaa. Ei saisi ajatella, että tämä nyt vaan sattuu olemaan minun arkeani. Vaan se on sitä sinun elämää, pahvi! Elämä menee sivu suun jos kaikki tapahtuu rutiininomaisesti ja sen takia että näin vain kuuluu tehdä. No oikei, jollekkin tämä rutiininomainen elämä sopii ja onhan se nyt turvallista, varsinkin jos on lapsia ja kaikkea.... Minusta ei kuitenkaan kukaan saisi leivottua rutiineja rakastavaa kotiäitiä. Onneksi löytyy myös heidän kaltaisijaan, koska pitäähän tässä elämässä joku järjen ääni olla (se en ole minä! kaikkia asioita ei voi vain ajatella järjellä). Rakastan viikonloppuaamuna istua kahvipöytää ja aloittaa keskutelun sanoilla "Huomenta, mikäs on tämän päivän plääni?" Ja sitten saatan löytää itseni mitä hauskemmista paikoista, kuten tänään lävistämästä korvaani ;)



Joskus nuorempana ajattelin, että haluan nuorena lapsen. Halun uran hyvästä työpaikasta, hienot häät ja ison asunnon. Eikö kuulosta hyvältä? Täydellinen elämä!

Mistä minä löysinkään itseni? Bikineistä muutaman tuomarin edestä :D Ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan. Ei ollut varmasti vanhempanikaan suunnitellut tyttärensä tulevaisuutta aivan näin.

Mitä vanhemmaksi kasvan ja alan oppia elämästä jotakin niin ei sen elämän niin kuulu mennä. Ei ainakaan minun elämääni ole käsikirjoitettu niin. 18 vuotiaana tiesin kaikesta kaiken, niin kuin jokainen meistä. Sain lapsen nuorena, niin kun halusin, minulla olisi ura hyvässä työpaikassa jos olisin näin halunnut (en halunnut). Minulla oli hienot häät, hieno hääpuku, hieno kirkko, kaikki oli niin kuin kaikki muut halusivat ja niin kuin kuului tehdä. Minulla on tarpeeksi iso asunto. Tämä on tuttu oravanpyörä monelle. Ja niin moni voi huonosti pyöriessään tämän pyörän mukana. Sen takia esimerkiksi terveysongelmat kasvavat.


Muutama päivä tämän kuvan ottamisen jälkeen makasin sairaalassa ja kävin mielessäni läpi sanoja millä kerron lapselleni ettei äiti jaksa enää. Kaikki voi muuttua hetkessä!
Nostaako minulla päätään joku kolmenkympin angsti? Ehkä, mutta juuri tällähetkellä kaikki on oikeastaan aika hyvin. Olen yrittäjä, olen oppinut että työn pitää olla sellaista josta tykkää koska se on NIIIN iso osa elämää. Olen oppinut että ihmiset ympärilläsi rakentavat elämääsi yhdessä kanssasi. Elän hetkessä. Ikinä et tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan! Jos olen jumpalla ja minun tekee mieli seistä käsillänni, niin minähän seison. En ole katkera tai kateellinen, jos jollain on asiat paremmin kuin minulla niin hyvä hänelle. Jollain on paljon rahaa, iso koti, hieno auto, kolme lasta, lastenhoitaja, siivooja, he matkustelevat. Jos pintaa raapaisee hiukan syvemmältä niin kuoren alla saattaa olla isompikin särö. Olen nähnyt tämän useammin kuin minun olisi pitänyt nähdä. Kulissit ovat siis rakennettu rahalla ja muutamalla hikipisaralla, mutta saattavat murtua kun niihin nojataan.


Kun olen kotona niin olen kotona! Haluan pelleillä lapseni kanssa ja elää hetkessä. Minut voi löytää kiipeilemässä kallion rinteellä tai tekemässä kärrynpyöriä nurmikolla. Kuka määrittelee aikuisen käyttäytymisen rajat? Ymmärrän tosin että joskus aikauisen pitää olla aikuinen, mutta tarvitseeko elämän aina olla niin kirjaimellista ja vakavaa? Jos sinä voit hyvin niin pystyt auttamaan myös muita voimaan hyvin eikö? Jos äiti voi perheessä huonosti niin se ei kyllä kanna kauaksi. Urputusta, valittamista kotitöistä ja parisuhteesta. Jos tämä kuulostaa tutulta niin kannattaa ehkä miettiä elämän jäsentämistä uudelleen. Vai etkö voi hyvin itsesi takia ja purat sen muihin? Vai etkö halua myöntää sitä ja kohta keksit jo tekosyitä miksi toimit kuvatulla tavalla. Joakisella on kipukohtansa ja kun sinne sörkkää kepillä ja hiukan tunnustelee, niin voi sattua. Jopa minulta löytyy semmoinen.


Joitain asioita on pitänyt uhrata saavuttaakseen jotain muuta. Joka vuosi haluan kokea jotain minkä tulen muistamaan aina. Rakastan seurata muiden unelmien toteutumista ja mitä mahtavempaa olla toteuttamassa niitä. Jos joku onnistuu niin saatan jopa tirauttaa kyyneleet hänen puolestaan. Minunkin kovan kuoren alta voi löytää jotain särkyvää.


Elämä pitää olla täynnä unelmia. Tänä vuonna otan taas askeleen lähemmäksi mieletöntä unelmaani!

Entiedä mihin tämä teksti viittasi mutta kirjottaessa tajusin paljon asioita. Olen tehnyt jotain oikein. Olen ehkä löytänyt sen mitä haluan tavoitella. Olen sinut itseni kanssa. Mutta silti jossain takaraivossani kolkuttaa ajatus että haluisin olla vanhana taloyhtiön- katkerin- vanha -kaikkien asioihin puuttuva- kyylämummo... (Tiedättekö sen joka valittaa kaikesta ja tietää asioista kaiken)...

-Niina-
@ptniinanevalainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Aikuisten kiusaaminen

Sain idean tähän aiheeseen radioosta. En edes muista mistä kanavasta oli kyse, mutta asia on mielestäni hyvinkin tärkeä. Moni kokee kiusaami...