sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Miksi kadehtia toisen elämää?



Vau! Sun elämä on upetaa! Näytät niin hyvältä! Voi kun olisin niin kuin sä! Mä haluisin sun itsekurin! MITÄ?!?!

Ja sitten kelataan hetki taakseppäin... Siihen hetkeen kun heräsin aamulla klo.5.30, "Äiti, onko jo aamu?" "Ei, ei ole takaisin nukkumaan." Klo.5.45... Tömps, tömps, tömps... "Äiti, onko jo aamua?" "huoh, on kai sitten." Keitän kahvit. Istun koneelle. Katson sähköpostit. Avaan facebookin ja suljen sen todeten, ettei parane alkaa vielä käymään 12 yksityisviestiä läpi. Luen uutisiet ja köllähdän sohvalle katsomaan lastenohjelmia. Mietin samalla edellistä yötä, jolloin pienin koiramme halusi ulos kaksi kertaa. Päästin Safkan ulos ja menin sänkyyn ja n.10min päästä nousin ja päästin sen sisään. Tämä kaksi kertaa.

Hölmöläinen


Klo.6.45 Olen juonut jo muutaman kupin kahvia ja keitän aamupuurot. Puuroa, raejuustoa ja mehukeittoa. Kyytipojaksi banaani prodeliinit. Syön ja avaan uudestaan facebookin ja ala vastailemaan viesteihin. Melkein kaikki olivat työasiaoita. Alan tekemään paperitöitä, jotka tarkoittavat tänään saliohjelmien suunnittelua, laskujen maksua ja ruokavalioiden laskemista.

Joskus elämä näyttää keskisormea, niin näytä takaisin!

Klo.8.00 alan valmistaa ruokaa. Hellalle 800g alle 10% jauhelihaa. Täysjyvä makaronia ja parsakaalia. (tänään ei jaksa panostaa ruokaan.) Muulle perheelle perunat kiehumaan ja lihapullia vääntämään.

Sitten on vuorossa pyykit ja nopea katsaus yleis-siisteyteen.  Ruokien punnitseminen ja purkitus. Tytölle ja itselle eväiden teko valmiiksi. Koirat ulos. Jumppakuteet päälle. katson peiliin ja totean ettei tämä tästä parane. Takaisin koneen ääreen. Tuli ahaa-elämys ja yksi saliohjelma tehdään uudestaan. Facebook laulaa. Vastaan minkä kerkeän muiden hommien lomassa. Jätän kaikki levälleen työhuoneeseen ja huolehdin tytölle päivävaatteet. Pelaamme yhden pelin siinä sivussa ja juttelemme päivän ohjelmasta. Syömme päiväruoan.

Yhden päivän eväät
Klo.11.45 Tyttö kerhoon. Äiti salille asiakastapaamiseen. Muutama asiakas putkeen ja tunnin tauko jolloin kerkeän tekemään omat treenin. Lisää asiakkaita. Välipala. Vaihdan välillä maisemaa ja tänään on vuorossa tuusula-kerava akseli. Päiväruoka autossa. Lisää asiakkaita.

Klo. 20.15 Auton nokka kohti kotia. Muutama lisäravinne purnukka löytää omistajansa matkalla.
Klo. 21.00 Sammutan auton. Tyhjennän auton. Laahustan kotiin. Käyn suihkussa. SYÖN! Iso munakas. Käyn kurkkaamassa tyttöä. Kaadun sohvalle. Vastaan vielä facebook viesteihin, johon en ole kerinnyt vastata.
Klo.22.00 Kömmin sänkyyn ja toivon ettei koira herätä tänä yönä.
22.05 En tajua enää mitään.

No niin... Palataan alkuun. 
"Sun elämä on upeeta!" Onko oikeasti?
"Näytät niin hyvältä!" Jep, kiitos! Tähän tarvittiin oikeasti kasa meikkejä. Ja et ehkä ole tottunut näkemään minua muissa kun jumppakuteissa, jumpan raikkaana. Et muuten varmaan kiinnittänyt huomiota silmäpusseihin, jotka roikkuvat polvissa. 
"Mä haluisin sun itsekurin!" Itse pidän tätä ainoona keinona selviytyä minun elämästäni. Jos söisin päivän aikana rasva pizzaa, niin kupsahtaisin kesken asiakastapaamisen. Minäkin herkuttelen joskus. 
Kisakunnossa oli kiva napsia valokuvia

2014-07-08_09.05.39[1]
Aamuyön kuva
Tämä oli normaali maanantai päiväni. Eli päivä jolloin en ole omalla salillani Hyvinkäällä. Hyvinkääpäivät ovat hiukan rauhallisempia. Näihin päiviin kun lisätään vielä muutama ylläri, kuten auton kyykähtäminen tienvarteen. Bensan loppuminen tai jokin muu mukava homma. Niin oikeastaan ainut vaihtoehto on nostaa käden pystyyn ja nauraa.

Rakastan elämääni! En vaihtaisi tätä mihinkään vaikka vähän väsyttääkin ja kiirettä pitää. Haluan huolehtia itsestäni kaiken muun lomassa. Ihmettelen kun ihmiset sanovat ettei ole aikaa huolehtia itsestään. Minä en ainakaan jaksaisi tätä kaikkea ilman että fyysinen kuntoni olisi tämä mikä se nyt on. Melkein jokainen elää ruuhkavuotensa joskus. Minä elän sen nyt. En selviäisi ilman huumorintajuani. Pystyn nauramaan itselleni siinä vaiheessa kun kaikki kaatuu. Lähden viettämään iltaa, niin vietän sitä täysillä. En kadu tekemiäni asioita. Enkä halua katua tekemättömiäkään asioita. Kun murrun, niin murrun kokonaan. Ryven hetken itsessäni ja nousen pystyyn. Nostan kaulukseni ja jatkan matkaani. Joskus tarvitsen jonkun nostamaan minut ylös, mutta kun joku vähän tuuppaa niin elämä näyttää taas helpommalta. Elämä on ylä- ja alamäkeä. Minun elämäni on lisäksi vielä mutkatietä. Tämä on tehnyt minusta vahvan. Jokainen päivä on erilainen ja jokainen ihminen yksilö.



Haluan vanhana kiikkua kiikkustuolissa ja kertoa lapsenlapselleni juuri näistä vuosista. Kuinka paljon tein töitä ja kuinka rakensin oman yritykseni nollasta. Kuinka rakastin elämääni ja ihmisiä ympärilläni. Haluan näyttää kuvia ferrari kyydistä ja kisoistani. Haluan olla ylpeä itsestäni!

Oikeastaan ymmärrän miksi joku kadehtii elämääni. On se kyllä kadehtimisen arvoista. Mutta painan töitä hulluna ja mikään ei tullut ilmaiseksi. Jokainen pystyy kuitenkin lähelle samaa jos vain oikeasti on valmis tekemään töitä. Älä kadehdi muita vain tee elämästäsi se mitä itse haluat :)

Hyvää viikon alkua!
-Niina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Viikko lähtöön! Matka kohti Everestiä

Nyt tuntuu, että lähtö koittaa liian äkkiä. Asiakkaiden kanssa on hyvä pöhinä päällä. Ryhmävalmennuksissa on saavutettu mahtavia tuloksia ja...